perjantai 11. tammikuuta 2013

Lankojen sortteerausta

Olen jo pitkään hautonut ajatusta inventoida kaikki lankani.. Kauan olen yrittänyt olla kohtaamatta sitä tosiasiaa, että näinkin harrastelijalla kuin minä, voi olla melkoiset lankavarastot. Toisaalta hyssytelin itseäni sillä tosiasialla, että kun käsityöihmiselle iskee inspis ja jotain tekee mieli aloittaa juuri nyt, tässä ja heti, niin silloin lankoja täytyy olla varastossa, kaiken kokoisia, paksuisia ja paaljon eri väreissä! Jotenka, hyvä asiahan tämä vain on. Mutta myönnetään, että niinkin käy usein, että uusien käsityöideoiden syntyessä (yleensä vieläpä kaupassa käynnin yhteydessä) päätän ostaa kyseiseen työhön uudet langat ajatellen, ettei minulla juuri niitä värejä olisi kuitenkaan, tai ainakaan sitä lankaa ei olisi varastossa riittävästi. Siispä keriä, pussukoita ja puikkoja kertyy helposti niin että vasta rakennettu tilava talomme alkaa kärsiä säilytystilan puutteesta tälläkin saralla.

Noh, mutta jotta tämä homma saataisiin edes jonkinlaiseen järjestykseen ja kurinalaisuuteen, päätin kuvata ja järjestellä kaikki tämän hetkiset ja tulevatkin langat ja laittaa niistä kuvat tänne blogiini. Ja pyrkiä tällä siis siihen, että lankojen kiertokulku ei pysähtyisi juuri minkään kerän kohdalla ja jumiutuisi laatikoiden uumeniin. Tarkoituksena pitää myös kuvat ajantasalla, eli sitä mukaa kun kerät hupenee, poistan niiden kuvat myös täältä blogistani. Katsotaan miten käy, ja malttaako näppini pysyä maltillisina tulevilla kauppareissuillani... (Huh, onneksi satuin juuri eilen tekemään vielä lankatilauksen Lankatalo Tapion kaupasta.......)


Myönnettäköön, että tämän prosessin myötä eteeni osui monen monta kerää, joiden olomessaoloa en todellakaan muistanut/tiennyt ja hämmästyin todella tästä lankapaljoudesta. Mutta nyt muistiani on jälleen virkistetty ja tiedän tasan, mitä laatikoideni kätköissä lymyilee. Nyt ei kun suunnittelemaan lisää käsitöitä näiden kaikkien kerien päänmenoksi!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!