sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pitkät pätkät raitasukkaa

Joskus uutta käsityötä suunnitellessa kuvittelee päässään keksineen jonkin aivan älyttömän hienon kuvioinnin tai väriyhdistelmän mitä on pakko päästä toteuttamaan heti. Noh, minulle kävi tässä muutama päivä sitten juuri näin ja hyvin pian huomasin, että kyseinen kuviointi ei toimi hyvin pitkien langanjuoksujen vuoksi ja värejäkin oli yhteensä 8, joten päädyin purkamaan varren minkä olin ehtinyt aloittamaan. Noh, sitten sain uuden neronleimauksen ja aloitin taas kutomaan intoa puhkuen, että tämä toimii kyllä (jälleen oma suunnittelema kuvio)... Ja taasen jouduin pettymään ja purkamaan. Lopulta olin jo niin poikki tähän purkamiseen ja ideoideni jatkuvaan epäonnistumiseen, joten päädyin kutomaan piiiittkästä aikaa pitkät raidalliset sukat. Ja oikein neljällä värillä jopa! ...No mutta sehän se kohtalokseni vasta koituikin. Hitsit sentään että olin unohtanut miten kamalaa tuo lankojen jatkuva selvitteleminen voi olla vaikka kyse on pelkistä raidoista eikä mistään sen ihmeemmästä kirjoneuleesta! Jahka olin ensimmäisen sukan saanut valmiiksi, olin jo henkisesti aivan väsynyt kyseisten sukkien kutomiseen. Työn ja tuskan alla oli, että sain kuitenkin aloitettua toisenkin parin ja pakotin itseni kutomaan sen vauhdilla, jotta niistä päästäisiin mahdollisimman pian eroon puikoilta. Äkkiähän tuo loppujen lopuksi tulla tupsahti, vaikka eniten taisinkin käyttää aikaa lankojen selvittelyyn kutomisen sijaan. 

Siinä ne nyt ovat, oikein kiva lopputulos kaikkine ihanine virheineen ja epäonnistumisineen. Molempiin sukkiin sattui vielä sopivasti solmut keristä, joten ne komeilevat nyt rusetin omaisesti molempien pohkeiden kohdalla. Kuvissa nuo näyttävät yllättävänkin hyvältä, mutta raitojen saumakohta (joka on siis takana) ei kestänyt kuvattavana olemista lainkaan.


Malli: Omat perus raitasukat
Lanka: 7-Veljestä
Puikot: nro 3,5
Langankulutus: 147g


 Näitä sukkia kutoessani päätin, etten enää koskaan kudo kuin maksimissaan kolmivärisiä sukkia.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi!