tiistai 5. helmikuuta 2013

Lehtijuttuja

Ties mistä inspiroituneena sain tänä iltana jälleen yhden "loistavista" ideoista, mikä oli pakko päästä toteuttamaan heti. Aivan puskista, minun oli pakko saada Novitan uusi sukkalehti. Aiempiahan minulla ei ollutkaan, mutta jostain tämä tupsahti mieleeni. Neronleimaushan siis tosiaan syntyi juuri kun olin vaihtamassa pienokaiselleni yöpukua. Nukkumaanmenoaika ei sentään ollut vielä, mutta kuitenkin. Edes 6km matka lähimpään kauppaan ei ollut nyt esteenä tälle retkelle. Eipä siis muuta kun lapselle ulkokimpsut ja kampsut niskaan ja käynnistämään auto. Olinhan toki tarkastanut ensin Novitan sivuilta, että löytyykö tästä lähikaupastamme edes kyseistä lähteä. Ja löytyihän sieltä. Aikaa kului n. 20 minuuttia ja lehti oli kotiutettu! Lapsonenkaan ei ollut milläskään mokomasta reissusta (onneksi ei osaa vielä pukea sanoiksi mielipiteitään). Niin ja isäntähän on tosiaan työreissulla, en minä muuten tätä olisi tohdinnut toteuttaa..

Hetkeäkään en retkeäni kadu ja eihän se olisi huomiseen voinut millään odottaa, nimittäin katsokaas nyt näitä herkkuja! Voihan kekkulat kun olen taas aivan tohkeissani alkamassa kutomaan näitä kaikkia! Siis oikeasti, kaikkia! Tässä nyt koottuna lehden lempparit, mutta hienoja ja toteutuskelpoisia oli jokainen sukka!







Perinteiseen tapaan samalla tuli silmäiltyä sen hetkinen lehtihylly muiltakin osin läpi ja niin matkaan tarttui myös houkuttelen kannen perusteella uusi Leivotaan-lehti. Ja eipä voi sanoa huonoksi valinnaksi tätäkään, taivas minä sanon mitä ohjeita! Varmasti vie kielen mennessään jokainen. Ballerina-kekseistä tehdyt tikkarit ja laskiaispullat pääsevät heti lähiaikoina testilistalle. Jahka ensin keksin kenelle niitä leipoisin, nimittäin pullaksihan minä täällä paisun jos kaiken yksinäni koemaistan nyt kun mies huitelee maailmalla vielä seuraavat 4 viikkoa ;)





4 kommenttia:

  1. Tuo sukkalehti on kyllä maksanut ittensä takaisin vaikka en olekaan tainnut sieltä varsinaisesti yksiäkään sukkia koko ohjeen mukaan neuloa. Sieltä kun löytyy nuo kaikki kokotaulukot näppärästi + erilaiset kantapäämallit. Joo, löytyyhän ne kaikki netistäkin, mutta ei aina jaksa laittaa konetta päälle. =)

    Ja tuo leivotaan-lehti, se on mun suosikki kans! Ihania ohjeita! ostin edellisenkin ja ostan kyllä seuraavankin, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, juuri tälläistä "perinteistä" lehtistä kaipaa välillä, ettei kesken neulomisten tarvitse mennä koneelle tiirailemaan ohjeita, vaan ne on siinä vieressä. Ja kerrankin sattui tosiaan molemmat lehdet olemaan sellaisia, mistä yksikään ohje ei vaikuta turhalta, vaan kaikkia tekisi mieli leipoa ja sukkia kutoa! :)

      Poista
  2. Minä myös olen tykännyt tuosta lehdestä. Olen tehnytkin lähes puolet ohjeista. Yleensä olen vaihtanut kantapään, jos olen jo tehnyt sellaisen ja ei ole minulle mieluinen.

    Novitan kokotaulukosta olen huomannut sen, että niissä on "kasvunvara" jätetty myös aikuisten kokoihin. Mielestäni oikeammat koot on täällä:
    http://www.freewebs.com/tiinanneuleet/ohjeet/sukkataulukko.pdf

    Muutoin lehti on mainio ja ainakin tähän asti ohjeet ovat olleet selkeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihan mahtavaa, itse en ole vielä joutanut lehden sukkien kimppuun, mutta aina sitä tulee itsekin hieman sovellettua ohjeita, mm juuri kantapään tai kärkikavennusten kohdalta. Jotkut tietyt tavat vaan tuntuu pinttyvän omiin sormiin ja ne tuntuu mielekkäimmiltä kutoa, mutta toki uuden kokeilukin piristää toisinaan! :)

      Hei ihan mahtava tuo kokotaulukko! Olen pitkään toisille sukkia tehdessä kaivannut selkeää ja todenmukaista kokotaulukkoa, mutta aina olen mennyt mututuntumalla. Kiitos tästä vinkistä! :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!