sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Frozen- villasukat ♥ OHJE



Ohje on n. 3-5-vuotiaan jalkaan sopiva

Tarvitset:

50g valkoista lankaa
100g turkoosia lankaa
3mm tai 3,5mm sukkapuikot, riippuen käsialasta
neulan päättelyitä varten

Omat lankasuositukseni:
Gjestal Janne tai 
Novitan 7 Veljestä

Aloita luomalla valkoisella langalla 48s ja jaa silmukat tasan jokaiselle puikolle. Neulo 2 oikein 2 nurin joustinneuletta n. 6cm. Neulo vielä yksi kerros sileää neuletta.

Tämän jälkeen aloita neulomalla mallineuletta alhaalta ylöspäin alla olevan kuvion mukaisesti.


Kun olet neulonut koko mallikerran, katkaise valkoinen lanka ja jatka turkoosilla langalla neulomalla 1 kerros oikein.
Tämän jälkeen tee kerroksen vaihtumiskohdassa kavennukset niin, että teet ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennuksen ja 4 puikon lopussa neulot 2s oikein yhteen joka 3 kerros kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä enää 9s. Yhteensä tulee siis 6 kavennusta.
Tämän jälkeen jatka neulomalla oikein vielä 4cm.

Aloita kantapää:

Viimeisen kierroksen kohdalla aloita vahvennetun kantapään neulominen 4 ja 1 puikolla. Neulo vahvennettua neulosta yhteensä 20 kerrosta (edestakaisin laskettuna 10 kerrosta) ja aloita kantapään kavennukset linkin ohjeen mukaisesti jättämällä kavennusten alussa puikon molempiin päihin 3s/puoli. Näin kavennusten jälkeen puikolle jää 10s. 

Jaa nämä 10s puoliksi puikoille joille olet poiminut kantalapun molemmista reunoista silmukat ja neulo nostetut silmukat ensimmäisellä kerralla kiertäen oikein reikien välttämiseksi. 
Ensimmäisellä kierroksella ei tehdä kiilakavennuksia, mutta heti ensimmäisen kierroksen jälkeen tee kiilakavennukset sukan reunoissa joka kierroksella kunnes kaikilla puikoilla on 9s. 

Nyt neulo näillä 36 silmukalla sileää neuletta kunnes pikkuvarpaat peittyvät ja tee kärkikavennukset haluamallasi tavalla. Katkaise lanka kun jokaisella puikolla on jäljellä 2s ja vedä lanka näiden silmukoiden läpi.
Päättele langanpäät nurjalle puolelle ja neulo toinen sukka samoin.

Lopuksi viimeistele sukat höyryttämällä harson läpi kevyesti!



Vielä ehtii neulomaan sukat myös pukin konttiin! 

tiistai 18. lokakuuta 2016

Vauvan setti (pipo+tumput+villasukat) ♥ OHJE


Tarvitset:

- 3x50g pehmoista merinovillalankaa kahdessa värissä
oma suositukseni Extrafine Merino 120
- 3mm sukkapuikot
- ompeluneulan 
- tupsua varten kehikon tai tupsuntekolaitteen

Ohje on kooltaan n.0-12kk vauvalle.



Pipo:

Luo päävärillä 80s sukkapuikoille ja neulo n.3cm 2oikein 2nurin joustinneuletta.
Neulo 1 kerros kokonaan oikein.
Neulo kirjoneuletta mallin mukaan koko mallikerta.
Kirjoneuleosion jälkeen neulo jälleen yksi kerros päävärillä oikein.

Aloita kavennukset seuraavasti: 
Neulo *8s oikein ja kavenna seuraavat 2s oikein yhteen*, toista koko kerros.
Neulo kerros ilman kavennuksia.
Neulo *7s oikein ja kavenna seuraavat 2s oikein yhteen*, toista jälleen koko kerros.
Kerros ilman kavennuksi.
Jatka näin kavennuksia kunnes kavennusten välissä on enää 1s.
Nyt neulo kaikki jäljellä olevat silmukat pareittain yhteen, katkaise lanka ja  lopuksi vedä lanka kaikkien silmukoiden läpi, kiristä. 
Päättele langat pipon sisäpuolelle.

Korvaläpät x2:

Luo 14s sukkapuikoille. 
Jätä aloitukseen lankaa n.15cm läppien kiinnitystä varten.
Neulo tasona oikealla puolella kaikki silmukat oikein ja nurjalla puolella nurin.
Jatka näin n. 3,5 cm.
Aloita kavennukset kaventamalla puikon molemmissa päissä oikealla puolella 2s oikein yhteen.
Nurjalla puolella ei tehdä kavennuksia.
Jatka kavennuksia kunnes puikolla on enää 2s.
Nyt poimi näiden 2silmukan välistä puikolle vielä 1s = 3s.
Jatka näillä 3s neulomista tasona (oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin) kunnes nauhojen pituus on n.18cm. 
Päättele langanpäät.
Kiinnitä korvaläpät pipon nurjalle puolelle resorin päättymiskohtaan niin, 
että sileä neulospinta jää läpistä ulospäin. 
Kiinnitä läpät vastakkain hieman pipon puolivälin toiselle puolelle 
jolloin ne ovat päässä korvien kohdalla.
Päättele lanka pipon nurjalle puolelle.



Tupsu:

Tee tupsu päävärillä ja kiinnitä pipon päälaelle.
Itse olen käyttänyt tähän halkaisijaltaan 45mm tupsuntekolaitetta
 jolla tupsut syntyvät todella kätevästi!

Tumput:

Luo päävärillä 36s ja neulo näillä 2oikein 2nurin joustinneuletta n.2cm.
Neulo n.1cm oikein.
Aloita kirjoneule mallineuleen mukaan (kuvassa mustalla merkattu alue).
Neulo n.1cm oikein.
Kavenna seuraavaksi joka puikon alussa 1s = 8s/puikko.
Neulo n.3cm 2oikein 2nurin tai vaihtoehtoisesti 1oikein 1nurin neulosta.
Tämän jälkeen kavenna jälleen joka puikon alussa 1s = 7s/puikko.
Jatka näillä 28s sileää neuletta n.3,5cm.
Tee tämän jälkeen kavennukset:
1 puikon alussa ylivetokavennus.
2 puikon lopussa 2s oikein yhteen.
3 puikon alussa ylivetokavennus.
4 puikon lopussa 2s oikein yhteen.
Jatka näin kavennuksia kunnes puikoilla on jäljellä enää 2s/puikko.
 Katkaise lanka ja vedä kaikkien silmukoiden läpi, päättele nurjalle puolelle.
Neulo toinen tumppu samoin.

Villasukat:

Villasukkien ohjeen löydät tästä linkistä blogistani: 
http://marineuloo.blogspot.fi/2015/03/vauvan-seka-taaperon.html

Viimeistele kaikki työt höyryttämällä kevyesti harson läpi.

Iloisia neulomishetkiä! 

♥ 

tiistai 4. lokakuuta 2016

Pipobuumi ja villasukkia











Syksyn alettua minuun iski hetkellinen pipobuumi ja pipoja tuli tehtyä jos jonkinmoisia. 
Tukholmasta äidin mukana saadut karvatupsutkin pääsivät viimein käyttöön.

Näiden lisäksi sukkakausi on selvästi startannut, kun puikoilla on toistuvasti erityisesti lasten ja vauvojen villasukkia! Hirmuisesti on myös uusia sukkamalleja joita haluan pian päästä toteuttamaan ja jakamaan myös teille! 




tiistai 27. syyskuuta 2016

Muita virkkailuja vuoden varrelta


Viimeiseen vuoteen on virkattujen herkkujen lisäksi mahtunut myös
 iso joukko muita valmistuneita käsitöitä. 

Yksinkertaisia, mutta sitäkin suloisempia tuttinauhoja tulee virkattua säännöllisesti eri väreissä ja eri koristein. Kuvissa näkyviä riipuksia olen tilannut helmimaailmasta ja muut tuttinauhatarvikkeet tilailen Nappikauppa Punahilkasta.


Kesällä innostuin myös virkkaamaan meikkipusseja useissa eri väreissä ja näistä raidallisista versioista tuli ehdottomia suosikkejani!


Isompien käsitöiden väleissä virkatut rusettipinnit ja -ponnarit ovat mukavia välipaloja. Niitäkin on tähän vuoteen mahtunut lukuisia ja lukuisissa eri väreissä. Vanhemman tyttären toiveesta syntyi myös "Frozen"-aiheisia hiuslenkkejä. Lahjaksi tuttavapiiriin toiselle innokkaalle Frozenfanille askartelimme  Eevin kanssa oikein "Frozen"-tekstit paketteihin.



Olen joskus reilu vuosi sitten tilannut kukkaronkehyksiä hieman reilummalla kädellä ja kuluttaakseni niitä hieman pois varastoista innostuin virkkaamaan pitkulaisia "kukkaroita" esimerkiksi silmälaseille suojakoteloksi. Näissä pysyy hyvin tallessa sellaiset "Tiimarin" halppislasit ;)



Helistimiä, erityisesti pupuhelistimiä on tullut virkkailtua viime aikoina myös ahkerasti. Siitä huolimatta, että niissä on jonkin verran väkertämistä, olen kuitenkin tykästynyt niiden tekemiseen ja hauskinta on, että jokaisesta tulee aina oma yksilönsä vaikka kuinka pyrkisi samaan lopputulokseen :)



Suloista viikonjatkoa!

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kuluneen vuoden virkatut herkut


Ajattelin tehdä pienimuotoisen katsauksen kuluneen vuoden aikana valmistuneisiin käsitöihin ja julkaista niistä muutaman teemapostauksen ennenkuin päästään jatkamaan uusilla jutuilla.

Instagramissa tiliäni seuraavat ovatkin pysyneet aika hyvin kärryillä siitä, mitä virkkuukoukultani tai neulepuikoiltani milloinkin on valmistunut, mutta pieni kooste niistä ei liene itsellekään pahitteeksi.

Siitä huolimatta, että uudet tuulet alkoivat viime vuoden lokakuussa puhaltamaan perheessämme olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten paljon olen silti ehtinyt tekemään käsitöitä. Loppujen lopuksi niille on jäänyt ehkä jopa enemmän aikaa kuin kotiäitinä ollessani.

Viikonloput (onneksi useimmiten pidennetyt sellaiset) saan keskittyä kokonaan perheen kanssa olemiseen kun taas arkena pystyn keskittymään koulun käymiseen ja siitä puolestaan ylijäävä aika tulee usein käytettyä käsitöiden parissa rentoutuen. 

Kevät ja kesä oli itselleni tyypilliseen tapaan virkkauksen aikaa ja mm. näitä postauksessa olevia herkkuja tuli virkattua oikein urakkatyönä. Suurin osa pääsi tyttöjemme leikkeihin, mutta osa on edelleen varastossa, mistä onkin ollut kiva koota erilaisia herkkusettejä lasten synttäreille lahjaksi.



Donitseja virkkasin hyväksi havaitulla Fannyn ohjeella ja lankana näissä käytin Fibranaturan Cottonwoodia eri sävyissä. Samoin omenat ja päärynät ovat samaisesta langasta virkattuja. 




Mansikoille jouduin kehittelemään oman ohjeen useamman kokeilun ja epäonnistumisen kautta kun vanhempi tyttäristä toivoi alku kesästä leikkeihinsä virkattuja mansikoita. Vasta punainen, aitoa mansikkaa muistuttava versio oli tyttärelle mieleinen. Näistä siis tulossa ohjetta tänne bloginkin puolelle tulevaisuudessa :)



Yksi ehdoton suosikkiherkuistani on muffinsit jotka ovat aina yhtä mieluisia virkattavia! Dropsin ohjetta olen hieman muokannut mieleisekseni ja näihin tein hieman erilaisen kermareunuksen kuin ohjeessa.  Lankana näihin olen käyttänyt pääasiassa Novitan Miamia sävyissä joita ei varmaan enää edes valmisteta ja vaaleanpunaiset on Hjertegarnin Roma-langasta joka muistuttaa mielestäni hyvin paljon Miamia. 





Näillä herkuilla ja eväillä on hyvä jatkaa viikkoa! 


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Nilkkasukat ♥ OHJE


Aloitetaanpas tämä blogin päivittäminen näin lähes vuoden tauon jälkeen kevyesti ohjeella, jota on instagramin puolella jo kovasti toivottu! 

Kuviohan on jo aiemmistakin käsityöohjeistani tuttu, mutta tällä kertaa päätin soveltaa sitä myös nilkkasukkiin ja hyvin toimii näissäkin! 

Lankasuositukset:

Vilma Nordia (Kuvan villasukat neulottu tällä langalla)
7 Veljestä Novita
+
3mm sukkapuikot 
Naisten kokoon luo päävärillä 44 silmukkaa, 11s/puikko. Neulo näillä 10 kerrosta 2 oikein 2 nurin joustinneuletta.

Aloita tämän jälkeen kantapään neulominen. Neulo neljännen puikon silmukat samalle puikolle ensimmäisen puikon kanssa seuraavasti (työn oikea puoli) 1.krs *nosta 1silmukka neulomatta, lanka jää työn nurjalle puolelle, neulo 1s oikein*, toista *_* rivi loppuun (kantapäässä siis 22 silmukkaa yhteensä). Käännä työ. 2.krs (työn nurja puoli) nosta 1s neulomatta (lanka jää taas työn nurjalle puolelle), neulo muut silmukat nurin. Käännä työ. Toista 1.-2.kerroksia yhteensä 12 kertaa (=24kerrosta).

Jatka samaa vahvennettua neuletta ja aloita kantapohjan kavennukset. Työn oikea puoli, jatka 1s neulomatta 1 oikein kunnes puikolla on jäljellä 7s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen. Käännä työ. Nosta 1s neulomatta (lanka jää edelleen nurjalle puolelle) ja neulo nurjaa kunnes puikolla on 7s ja neulo taas 2s nurin yhteen. Käännä työ. Neulo oikeaa puolta taas kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s oikein yhteen ja käännä työ. Nosta 1s neulomatta ja neulo nurjaa kunnes jäljellä on 6s, neulo seuraavat 2s nurin yhteen. Jatka näin kunnes reunoilla olleet silmukat ovat kavennusten myötä loppuneet ja puikolla on jäljellä 10s.

Nosta kantalapun molemmista sivuista yhteensä 13s puikoille ja jaa kantalappuun jääneet 10s puoliksi näille kahdelle puikolle. Neulo kaikilla silmukoilla kierros oikein (nostetut silmukat neulotaan ensimmäisellä kierroksella takakautta kiertäen oikein reikien välttämiseksi, ohjevideo siihen löytyy mm. täältä) ja kavenna myös jalkapohjan päällä olevien puikkojen silmukkamäärä kymmeneen, jolloin kaikille puikoille tulee 10sJatka nyt kaikilla puikoilla aina oikeaa ja kavenna kantalapun oikeassa reunassa (ikäänkuin sukka jalassa katsottuna oikea) 2viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan sivun puikon alussa ylivetokavennus kunnes molemmilla puikoilla on jäljellä 10s. Kavennusten jälkeen neulo vielä 3 kerrosta normaalisti.  
Nyt aloita kirjoneuleen neulominen mallineuleen mukaisesti jalkapohjan keskeltä (tällöin kerrosten vaihtumiskohta jää jalkapohjan alle piiloon).

Neulottuasi mallineuleen loppuun jatka oikein neulomista kunnes pikkuvarpaat peittyvät ja aloita kärkikavennukset.
  Tee kärkikavennus aina jalan reunoissa, ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon viimeiset 2 silmukkaa neulotaan oikein yhteen, taas ylivetokavennus seuraavan puikon alussa jne. kunnes kaikilla puikoilla on jäljellä 2s. Vedä lopuksi lanka kaikkien näiden silmukoiden läpi ja kiristä aukko. Päättele lanka työn nurjalle puolelle huolellisesti, kuten kaikki muutkin langan pätkät. 

Höyrytä sukat harson läpi, venyttele varovasti kuosiinsa ja olet valmis! 

Oikein paljon neulomis intoa ja kuulaita syyspäiviä!